top of page
Anne Frank & Eva Braun

Missä määrin ihminen voi vaikuttaa kohtaloonsa vai onko elämä lopulta vain sattumien summa?

Greta Tuotannon syvästi koskettava mutta myös rohkea ja hulvaton kahden monologioopperan yhteisilta asettaa rinnakkain kohtalokkaana ajanjaksona sodan jaloissa eläneiden Anne Frankin ja Eva Braunin. Heidän vastakkaisista näkökulmista esitetyt tunteensa ja ajatuksensa ovat yhtä inhimillisiä. Teospari saa toivotun uusintaensi-iltansa Helsingin oopperakesä -festivaalilla, jossa ne esitettiin ensimmäistä kertaa 2.9.2021.

Anne Frank on Grigori Fridin vuonna 1968 säveltämä monologiooppera, johon säveltäjä itse on kirjoittanut alkuperäisen libreton Anne Frankin päiväkirjan ja kirjeiden pohjalta. Teos esittelee koskettavasti aikuistumisen kynnyksellä olevan teinitytön ajatusmaailmaa, hänen unelmiaan ja tulevaisuuden toiveitaan. Samaan aikaan tietoisuuteen hiipii kauhistuttava ajatus siitä, että elämä saattaa olla jo ohi, ennen kuin se ehti alkaakaan. Vaikuttavasti nuoren tytön koko tunneskaalaa ja aikakauden tunnelmia käsittelevän teoksen tulkitsee valovoimainen sopraano Anni Niemelä.
 

Tuomas Rantanen / Voima

“Sopraano Anni Niemelä onnistui vaikuttavalla lauluäänellään ja luontevalla olemuksellaan eläytymään uskottavasti nuoren Anne Frankin hahmoon.”

Eva Braunin esittämätön nauha on Pasi Lyytikäisen vuonna 2021 säveltämä monologiooppera Maritza Núñezin librettoon. Teos on surrealistinen, jopa groteski, mutta myös koskettava kuvaus siitä, kun vanheneva Eva Braun käy läpi omaa elämäänsä, valintojaan ja tunteitaan. Mikä sai nuoren Eva Braunin rakastumaan Adolf Hitleriin? Katuuko Eva Braun elämänsä aikana tehtyjä valintojaan ja unohdettuja haaveitaan? Teoksen esittää ilmaisuvoimaisena näyttelijänä ja laulajana tunnettu sopraano Reetta Ristimäki.
 

Solistit: Anni Niemelä (Anne Frank) & Reetta Ristimäki (Eva Braun)

Näyttelijä: Tero Jartti (aviomies)

Yhdeksän hengen orkesterikokoonpano

 

Sävellys: Grigori Frid (Anne Frank) & Pasi Lyytikäinen (Eva Braun)
Libretto: Grigori Frid (Anne Frank) & Maritza Núñez (Eva Braun)

Kapellimestari: James Kahane

Ohjaus: Ville Saukkonen

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Reeta Tuoresmäki
Valo- ja videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen

Tuotanto: Greta Tuotanto

Kotisivu: www.gretaproductions.fi 

Esitykset

Kesto:

2 h 15 min, sisältäen väliajan

Ikäsuositus:

12+

Esityskieli:

saksa 

Tekstitys: 

suomi, englanti

Liput: 45 peruslippu  • 40€ eläkeläinen • 35€ opiskelija, varusmies, työtön

bottom of page